
Minusta
Heinäkuussa 2009 aloitin yhtenä Suomen 13:sta europarlamentaarikoista. Minut valittiin parlamenttiin Ruotsalaisen kansanpuolueen listalta . Ennen EU-taivalta olin töissä hallituksen piirissä. Toimin valtiosihteerinä vastuualueinani kulttuuri-, liikunta-, nuoriso- sekä tasa-arvoasiat. Ennen tätä työskentelin Rkp:n ministereiden Astrid Thorsin ja Stefan Wallinin avustajana.
"Vapaa-ajallani" olen aktiivisesti mukana Espoon kunnallispolitiikassa kaupunginvaltuuston jäsenenä. Minulla on myös luottamustehtäviä mm. Uudenmaan liitossa ja Kuntaliitossa.
Silloin kun en ole kokouspöydän ääressä viihdyn liikunnan ja perheeni parissa. Koulutukseltani olen kauppatieteiden maisteri Svenska Handelshögskolanista. Jäljempänä löydät myös yksityiskohtaisemman CV:n.
- Calle
Henkilötiedot
Nimi: Carl "Calle" Christoffer Haglund
Syntynyt: Maaliskuun 29. päivänä 1979
Perhesuhteet: Naimisissa Kelan kanssa, pikku poikamme nimi on Edward
Asuu: Espoossa (Eestinlaakso) sekä Brysselissä parlamentin kokoontuessa
Aikaisempi työkokemus
Valtiosihteeri (Matti Vanhasen II hallitus) 2008-
Ruotsalaisen ministeriryhmän erityisavustaja 2007-2008
Papper-lehti, päätoimittaja ja toimitusjohtaja 2005-2007
Svensk Ungdom, liittosihteeri 2002-2005
Radio Vega, toimittaja 2001-2002
Studentbladet, päätoimittaja 2001
YH Sydvästs studentkår, pääsihteeri 1999-2000
1990-luvulla työskentelin mm. tutkimusassistenttina HYKS:issä, oppaana Hvitträskin museossa, Elevbladetin päätoimittajana y.m.
Luottamustehtävät
Espoon kaupunki
Kaupunginhallitus 2004-2009
Kaupunginvaltuusto 2005-
Kaupunginhallituksen konsernijaosto
Kaupunginhallituksen edustaja liikelaitoslautakunnassa 2005-2009
Aikaisempia tehtäviä Espoon kaupungissa
Nuorisolautakunnan varapuheenjohtaja 2003-2004
Nuorisolautakunnan jäsen 2001-2002
Kaupunginvaltuuston varajäsen 2001-2004
Kaupunginhallituksen varajäsen 2001-2004
Kulttuurilautakunta, kaupunginhallituksen edustaja, 2004-2005
Säätiöt ja kannatusyhdistykset
Svenska kulturfonden
Valtuuskunnan varapuheenjohtaja 2006-2008 (marraskuu)
Valtuuskunnan jäsen 2005
Svensk Ungdoms understödsförening
Hallituksen jäsen ja sihteeri 2002-2006
Pro Studentbladet
Puheenjohtaja 2008-
Hallituksen jäsen 2001-2006
Perustajajäsen
Svenska studerandes bostadsstiftelse
Valtuuskunnan jäsen 2002-2003
Ylioppilaspolitiikka
European Union Student Council
Puhemies ja jäsen 2002-2004
Svenska Studerandes Intresseförening
Puheenjohtaja 2002-2003
Svenska Handelshögskolans studentkår
Valtuuston jäsen 2002
Hankeiten-lehden päätoimittaja 2000
Muita poliittisia tehtäviä
Svenska Finlands Folkting
Jäsen 2001-
Rkp-ryhmän puheenjohtaja 2007-
Hallituksen varajäsen 2001-2004
Kuntaliitto
Valtuusto (varajäsen) 2009-
Ruotsinkielinen neuvottelukunta, jäsen 2005-2009
Uudenmaan liitto
Valtuusto (varajäsen)n 2009-
Vuosien saatossa olen ollut useammassa tehtävässä valtionhallinnon piirissä.
Tehtäviä Rkp:ssä ja Svensk Ungdomissa
Viimeisten kymmenen vuoden aikana olen ollut useammassa tehtävässä Rkp:ssä ja sen nuorisojärjestössä.
Yrittäjätoiminta
Olen myös aikaisempina vuosina toiminut yksityisyrittäjänä paino- ja grafiikka-alalla. Olen myös osakkaana kahdessa pienehkössä yhtiössä jotka toimivat nettimedian & myynnin alalla.
Koulutus
Kauppatieteiden maisteri, Svenska Handelshögskolan, Helsinki
Sivuaineopintoja Åbo Akademissa, julkishallinto (approbatur)
Ylioppilas, International Baccalaureate, Mattlidens Gymnasium
Vaihto-opiskelija, Maryland, USA, 1996-1997
Valtakunnallinen maanpuolustuskurssi (erikoiskurssi 32)
Vapaa-aikana
Vapaa-aikani vietän mielelläni liikunnan parissa (hölkkä, jalkapallo, salibandy, pujottelu, golf jne.) ja seurustelen ystävieni kanssa. Olen myös sangen kiinnostunut ruuanlaitosta ja veneilystä.
